maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kuva-Vintti lomalla

Ollaan lomalla 1-15.7.2015.
Kuvauksia tehdään tarvittaessa sopimuksen mukaan, kuvia voi tilata sähköpostin kautta.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Onnea kaikille valmistuneille!

Onnea kaikille ylioppilaille, ammattiin valmistuneille ja koulunsa päättäneille!

Ammattilaisen ottama kuva on arvokas muisto jonka arvo nousee vuosien saatossa.
Nyt sinun kannattaa varata oma kuvausaikasi, niin suorituksesi saa arvoisensa muiston!


keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Uudet kotisivut

Kotisivut uudistuivat. Uutena asiana tulivat hinnastot osio.

Kevään kiireet ovat alkamassa. Kuvausasioissa aikataulujen sovittaminen on tarkempaa, Sirpa kuitenkin palvelee muissa asioissa suunnilleen aukioloaikojen mukaan.

 Passikuvaan tullessa kannattaa huhti-toukokuulla soitella ja sopia kuvausaika ennakkoon niin pystymme varmemmin palvelemaan haluamallanne ajalla.


torstai 13. marraskuuta 2014

Joulukorttikuvaus

Joulukorttikuvaus studiollamme viikoilla 48 ja 49.
Kuvauksen hinta on 35 €, sis. 10 korttia. Lisäkortit 2 €/kpl.
Varaa kuvausaikasi, kuvaamme myös iltaisin.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Passikuvan ammattilainen.

Meillä passikuvat voidaan lähettää sähköisesti tai tulostettuna perinteisesti. Suositeltavampaa on sähköiset passikuvat,  jolloin jää turhat välivaiheet paperikuvien muodossa pois.
 Tällä hetkellä muut kuin passikuvat ( ajokortti, viisumi ym.) pitää tulostaa normaalieksi passikuviksi.

On suositeltavaa että varaatte passikuvaukselle,  muuten saattaa joutua odottamaan jos joku muu kuvaus on kesken.
 Toki ilman ajanvaraustakin voitte tulla.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Ylioppilas- ja valmistujaiskuvausten aika, NYT

Nyt kun tämän kevään uudet ylioppilaat ammattiin valmistuneet ovat selvillä, on viimeistään hyvä varata kuvausaika jotta juhlasta jäisi hyvät muistot tässäkin suhteessa.
 Normaalikuvauksessa studiossa kuvaamm joko 30 tai 45 minuuttia riippuen kuinka laajan kuvauksen haluat. Ja aikaa voidaan pidentääkin jos se tuntuu sopivan.
 Miljöökuvauksissa aika voi vaihdella 30-60...minuuttiin ja niitä on parempi ottaa jonain muuna kuin kiireisenä juhlapäivänä. Miljöökuvauksia voidaan  tehdä myöhemminkin, soittele niin sovitaan sinulle sopiva aika!







Onnea kaikille ylioppilaille ja  kaikille ammattiin valmistuneille ja muille koulunsa päättäneille!
Hannu Keski-Heiska VEAT

tiistai 13. toukokuuta 2014

Ylioppilas- ja rippikuvausten aika

Nyt on hyvä varata kuvausaika YO-ja rippikuvauksiin. Kuvaamme luonnollisesti studiossa ja haluamassanne miljöössä. Miljöökuvaaminen olisi hyvä tehdä jonakin muuna päivänä kuin juhlapäivänä, silloin voimme keskittyä kuvaukseen paremmin.
 Nyt uutuutena mahdollisuus ostaa kuvia isoresoluutioisena käsiteltyinä tiedostoina. Tiedoston hinta on 50 €/kpl ja niistä meidän kautta tilatuista vedoksista saatte alennusta normaalihinnasta.




Nyt kannattaa varata kuvasaika, soita jä kysy lisää!